Perheiden lisääntynyt yhteinen aika – uhka vai mahdollisuus liikkumiselle?
KIRJOITTAJAT: NINA LUUKKAINEN, PAULIINA VASTAMÄKI, SANNI SEPPÄLÄ
Suomi on nyt poikkeustilassa. Suomen hallitus on tehnyt järeitä toimia koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi koko maassa. Tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan talouselämän toiminta. Poikkeustila koskettaa meitä jokaista.
Perheet ovat uudenlaisessa tilanteessa etätyön ja perhe-elämän sekä pienten lasten hoito- ja isompien kotikoulujärjestelyjen edessä, kun kaikki harrastustoimintakin on lakkautettu sekä kokoontumiset isommalla ryhmällä kielletty. Millaisen mahdollisuuden tämä tarjoaa perheille yhdessä liikkumiseen? Olisiko nyt aikaa harjoitella uusia liikuntataitoja? Uusien taitojen opetteleminen ja oppiminen on hyväksi myös aivoille ja perheen yhteisen ajan lisääntyminen mahdollistaa taitojen opettelun mukavasti yhdessä.
Lasten ja nuorten päivä kannattaa aikatauluttaa. Hyvät rutiinit, myös poikkeustilanteissa, auttavat lasta ja nuorta jäsentämään kokonaisuutta ja se luo arkeen turvallisuuden tunnetta. Arkea on hyvä tauottaa liikunnalla, jotta päivän aikana jaksetaan keskittyä muihinkin askareisiin. Päivän ohjelma voi koostua mm. ikätasoon sopivista kotitöistä, koulutehtävien teosta tauotettuina lyhyillä jumppatuokioilla, lasten omista ja perheen yhteisistä ulkoiluista sekä yhteisistä ruokailuhetkistä. Näin aikuisetkin saavat taukojumppaa etätöiden oheen. Mutta miten sitten lisätä liikettä kotipäivän yhteyteen?
Sisäaktiviteettien suunnittelu kannattaa aloittaa luomalla perheen kanssa silmäys jo olemassa olevien huonekalujen hyödyntämiseen lasten turvallisissa sisäliikuntaleikeissä. Näitä voivat hyvin olla sohvatyynyjen ja rahin hyödyntäminen hyppyratana tai lattialaava-, maja- tai hyppytornileikeissä. Ruokapöydän tuolit soveltuvat hienosti juna-, ryömimistunneli- tai esterataleikkiin. Kerrossängyn portaat ja kaiteet soveltuvat erinomaisesti kiipeilyyn, eikä erillisiä kiipeilyyn tarkoitettuja puolapuita välttämättä tarvita.
Aikuisten jumppamatot ovat kiva lisä esimerkiksi lattialaava- tai muissa taitoleikeissä. Sukista saa tehtyä helposti pehmeitä palloja ja ilmapallot ovat oiva ja innostava väline sisäkäyttöön. Hyviä yksittäisiä taitotehtäviä voi katsoa ja harjoitella Innostun liikkumaan sivustolta joko tabletin kautta tai tulostettujen tehtävä korttien avulla.
Jottei lasten liikuntaleikki ylly riehakkaaksi koko kodin täyttäväksi yleisurheilukentäksi, on hyvä rajata leikki aina yhteen tilaan.
Ulkoaktiviteeteista voi tehdä koko perheen ulkoilutapahtuman. Jos aikuiset tekevät pääsääntöisesti töitä kotona, säästyy aikaa työmatkoilta ja tämän voi hyvin hyödyntää lähtemällä koko perheellä ulos etätyöpäivän päätteeksi. Neuvokas perhe -sivusto on oiva paikka löytää ideoita perheen yhdessä tehtäviin liikuntatuokioihin niin sisällä kuin ulkona.
Yhteinen metsäretki on takuuvarma menestys kaikenikäisille lapsille. Luonnon monimuotoiset kivet, kannot, kaatuneet puut, sammalikot ja kuopat tarjoavat erinomaisen alustan lasten tasapainon ja ketteryyden kehittymiselle. Metsän vaihtelevassa maastossa kulkiessa jalkaterien pienet lihakset ja nivelsiteet työskentelevät koko ajan, kun ne sopeutuvat alati muuttuvaan kulkureittiin. Jos metsää ei ole aivan kodin lähettyvillä, lasten voi hyvin antaa kulkea ojia ja tien reunuksia pitkin tai hypellä kaupungissa porrasrappujen yli. Se tuo vaihtelevuutta ja mielekkyyttä yksitoikkoiselle kävelylle. Ulkoilusta vähemmänkin innostuvan lapsen saat takuuvarmasti mukaasi retkelle lupaamalla sisällyttää siihen eväshetken. – Pienet retkeilijät eivät voi vastustaa kuuman kaakaon ja voileipien kutsua!
Polkupyörä on helppo ja nopea liikkumismuoto lyhyillä matkoilla. Pyörän käyttö liikkumismuotona autoilun sijaan on pitkälti tottumiskysymys, johon lapset myös oppivat nopeasti. Jos pyöräily ei ole pitkien matkojen vuoksi lapsilla mahdollista, voi esimerkiksi illalla lähikaupassa, metsässä tai leikkipuistossa käynti olla hauska iltaohjelma. Samalla lapsen pyörän tai potkupyörän käsittelytaidot harjaantuvat.
Lasten liikkumistottumukset juontavat juurensa perheen liikuntakasvatuksesta. Lapset ovat luonnostaan kiinnostuneita liikkumaan ja aikuisten tehtävänä on kannustaa ja luoda innostavat olosuhteet leikille ja liikkumiselle. Lasten liikuntatottumusten syntymiseen vaikuttaa se, miten perheessä liikutaan yhdessä. Tässä erikoisessa tilanteessa urheiluopistot haluavat kannustaa kaikkia jumppaamaan kotona, sisällä tai ulkona, yhdessä lapsen kanssa. Kokeilkaa koko perhe yhdessä Kisakallion Urheiluopiston Iso Kana -haastetta.
Ilman apupyöriä polkeva lapsi pysyy hyvin aikuisen juoksulenkin vauhdissa. Juoksulenkit ovat myös oiva hetki lapsen kanssa kahdenkeskiselle juttelulle. Yhteisellä tekemisellä lapsi oppii eri liikkumismuotoja, -tapoja sekä liikuntataitoja. Parhaassa tapauksessa tämä tuottaa lapselle positiivisia kokemuksia liikunnasta turvallisessa ympäristössä. Kevään edetessä pihan kunnostustyöt tarjoavat jälleen uudenlaisia mahdollisuuksia aktiiviselle yhdessä tekemiselle.
Perheiden uudenlainen arki luo valtavasti mahdollisuuksia uudenlaiselle yhdessä tekemiselle ja lasten vapaalle leikille. Perheiden lisääntynyt yhteinen aika tuo myös toivottavasti lisää läheisyyttä aikuisten ja lasten välille, vaikka etätöiden ja -koulujen hoitaminen vaatii oman keskittymisensä. Muistetaan pitää perheiden hyvinvointi ja terveys etusijalla kaikessa tekemisessä.

Kommentit
Lähetä kommentti