Lapsen valinta


KIRJOITTAJAT: AHO & LATTU






Lapsi valitsee sen, mikä on hauskaa ja jännää – kavereiden kanssa.

Lasten vapaa-aika on kysyttyä ja siitä ovat kiinnostuneet monet markkinat. Tarjontaa on paljon. Lapsi tekee valintaa muun muassa älylaitteiden, omaehtoisen arkiliikkumisen ja tavoitteellisen urheilemisen välillä.

Älylaitteilla voi etsiä tietoa, tuoda esille omia juttuja, seurata toisten tekemistä ja erityisesti pelailla erilaisia (koukuttavia) pelejä. Liikkumiseen tulee koko ajan lasten ja nuorten kautta paljon omaehtoisia muotoja, kuten suositut frisbeegolf, skuuttaaminen, parkour tai keppihevostelu. Seuratoiminta tarjoaa mahdollisuuksia tutustua erilaisten urheilulajien maailmaan. Tämä toiminta ulottuu jo päiväkoti-ikäisille lapsille – ajatuksena on mahdollistaa lapselle polku urheilla läpi lapsuuden. 

"Kaiken takana on lapsen valinta – mikä kiinnostaa minua?"

”Pelaaja hakee jatkuvasti palautetta ja pientä palkintoa toiminnastaan. Sen puuttuessa hän todennäköisimmin kyllästyy ja lopettaa pelaamisen. Pelien vetovoimaa selitetään usein kolmella keskeisellä psykologisella perustarpeella”, sanoo pelillistämisen professori Juho Hamari (Yle uutiset 27.3.2018).

”Meitä motivoi ensinnäkin toiminta, jossa koemme olevamme kyvykkäitä, saavutamme tavoitteita ja saamme onnistumisen tunteita. Toiseksi pelaaminen vastaa perimmäiseen tarpeeseen tehdä jotain omaehtoista. Haluamme paneutua omalta tuntuvaan toimintaan, seikkailla ja kokeilla asioita. Kolmanneksi pelit ovat myös sosiaalisia: ne luovat tunteen kuulumisesta ryhmään, jossa itsellä on merkitystä”, Hamari jatkaa.

Tuttuja asioita liikunta-alan osaajille – kyseessä ovat sisäisen motivaation kulmakivet, jotka liittyvät ihmisten psykologisia perustarpeita selittävään teoriaan. Tietokonepelin kehittäjät ovat ymmärtäneet ottaa ihmisen perustarpeet huomioon ja ehkä sitä kautta saavat lapset koukuttumaan pelaamiseen. Yhtenä onnistuneen pelisuunnittelun merkkinä pidetään sitä, että yksinkertaiset ja helposti ymmärrettävät säännöt synnyttävät mielenkiintoista ja ennalta arvaamatonta dynamiikkaa sekä lopulta moniulotteisia esteettisiä ja tunne-elämyksiä (https://www.duodecimlehti.fi/duo14046). Kuinka hyvin liikunta ja urheilu koukuttaa lapsia?

Monessa – ei-organisoidussa – liikuntamuodossa tai lajissa kuten skeittaus, skuuttaus tai vaikka parkour, ovat edellä mainitut elementit eli ennalta arvaamaton dynamiikka, estetiikka ja erilaiset tunne-elämykset vahvasti läsnä. Harrastuspaikkaa ei varata, paikalle saavutaan ja tilanteeseen sopeudutaan yhteisten, kirjaamattomienkin sääntöjen mukaisesti. Temppuja kokeillaan ja kehitellään yhdessä, omaa vuoroa odotetaan ja toisten suorituksia kuvataan. Paikalla ei useinkaan ole ohjaajaa tai valmentajaa neuvomassa, ja usein oppiminen tapahtuukin vertaisien avulla. Pienemmät oppivat isommilta, liekki syttyy, toistoja jauhetaan ja ajantaju häviää. Tekemisen ytimessä on erilaisten taitojen kehittely.   

"Onko tässä älypelien, liikunnan ja urheilun yhteys – voisivatko lasten liikuntaa ohjaavat aikuiset ottaa oppia tästä maailmasta?"

Seuratoiminta liikuttaa monia ja antaa mahdollisuuksia lapsille oppia liikunnallinen elämäntapa. Osa haluaa kokea myös urheilijan polun. Mikä saa lapsen ja nuoren osallistumaan organisoituun ja aikuisten johtamaan toimintaan? Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry teki selvityksen ja kysyi yli tuhannelta yläkoululaiselta, mitä nuoret toivoivat liikuntaharrastukseltaan. Kyselystä ilmeni seuraavaa: Yläkouluikäiset kaipaavat hyväksyntää, välittämistä ja tukea myös liikkumiseen. Kysyntää olisi innostavalle ja kevyesti valvotulle toiminnalle, joka ei kuitenkaan olisi liian ohjattua tai kilpailullista – tarvitaan mahdollisuutta höntsään. Paras ohjaaja ja opastaja yläkoululaiselle on muutaman vuoden vanhempi nuori, joka on hyvä tyyppi.

Pitää toki muistaa, että on niitäkin lapsia ja nuoria, jotka saavat iloa tavoitteellisesta harjoittelusta ja rankastakin kilpailemisesta sekä taitojen oppimisesta.  Mikä saa lapsen innostumaan mittaamisesta, kamppailemisesta, kilvoittelusta ja itsensä kehittämisestä? Nuorisotutkimusseuran tutkimuksessa (2015) haastateltiin menestyneitä sekä lajinsa lopettaneita suomalaisia urheilijoita. Urheilu-uraa selittäviksi teemoiksi nousivat monipuolinen urheilutausta, vanhempien taloudellinen ja henkinen tuki, urheilemisen nautinto ja pakottomuus.  Mielenkiintoinen huomio yksilölajien edustajista oli se, että urheilemisen nautinto syntyi päivittäisestä ja kurinalaisesta tekemisestä. Lopputulemana voikin usein olla eräänlainen urheiluaddiktio. Joukkuelajien urheilijat nostivat esille myös oman yksilöllisen kehittymisen, mutta vahvemmin myös sosiaalisen aspektin ja siitä kumpuavan leikkimielisyyden.

Moni lapsi on kiinnittynyt johonkin edellä mainituista tavoista viettää vapaa-aikaansa. Älylaitteet, omaehtoinen liikkuminen tai tavoitteellinen urheilu. Tekeminen vie mukanaan – johonkin suuntaan. Liekki syttyy.

Mikä voisi olla yhdistävä ja selittävä tekijä, joka saa liekin syttymään niin pelituolin ääressä, skeittirampilla, salibandykaukalossa kuin huippu-urheilukeskuksen oheisharjoittelunurkassakin? Selkeät säännöt ja oikeudenmukaisuus? Onnistunut vuorovaikutus? Laaja tunteiden kirjo ja elämyksellisyys?

Haastan sinut blogin lukijana ja lapsen liikkumisen sekä urheilemisen mahdollistajana hetkeksi pysähtymään ja pohtimaan, miten sinä pystyt vaikuttamaan siihen, että toiminta on lapsen mielestä hauskaa ja jännää – kavereiden kanssa.  Ja että liekki omaehtoiseen toimintaan syttyy!

Tai ehkä on sittenkin parempi mennä ja tiedustella asiaa suoraan tekijöiltä. Sieltä ne vastaukset todennäköisimmin löytyvät. Ja totta kai me haluamme, että lapsi valitsee liikunnan ja urheilun – omaehtoisesti!


KIRJOITTAJAT
  • Ilkka Aho, Suomen Urheiluopisto, liikunnanopettaja
  • Jaakko Lattu, Suomen Urheiluopisto, liikunnanopettaja

LÄHTEET



Kommentit

Lähetä kommentti