Päiväkoti vai liikuntapäiväkoti


KIRJOITTAJA: HANNA HIRVONEN









Vieraskynäkirjoitus


Päiväkoti vai liikuntapäiväkoti?

Suurin osa vanhemmista tulee jossain kohtaa vanhemmuuttaan sen tilanteen eteen, jossa pohditaan lapsen tulevaa päivähoitoa. Tässä kohtaa puntaroitavia asioita on monia: päivähoidon logistinen sijoittuminen kodin ja työpaikan suhteen, lapset tarpeet, perheen toimintatavat ja heille tärkeiden arvojen toteutuminen myös päivähoidossa. Ei ole ollenkaan yhdentekevää, mitä lapsi tekee ne tunnit päivästään, jotka hän viettää kodin ulkopuolella muiden kuin omien vanhempiensa kasvatettavana. Lapsi imee asenteita ja arvoja kaikesta ympäröivästä maailmastaan, joten toivottavaa olisi, että ne arvot ja asenteet vastaisivat mahdollisimman hyvin perheessä tärkeinä pidettäviä arvoja.

"Liikunnan merkitystä lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle ei voi koskaan korostaa liikaa."

Liikuntapäiväkoti on luonnollinen valinta perheille silloin, kun lapsen halutaan kehittyvän aktiivisessa, liikkuvassa ja kannustavassa ilmapiirissä. Päiväkodin terveelliset elämäntavat auttavat ja tukevat perheen oma kasvatustyötä kohti liikkuvaa lapsuutta.


Mitä liikuntapäiväkodissa sitten tehdään?

Peikkometsässä panostetaan arjessa liikkumiseen, motoristen perusliikuntataitojen harjoitteluun ja positiiviseen asenteeseen liikuntaa kohtaan. Kieltojen sijaan lasta kannustetaan liikkumaan ja kokeilemaan omia rajojaan ja taitojaan turvallisessa ilmapiirissä. Liikunta on läsnä monissa erilaisissa tilanteissa pitkin päivää, kuten odotustilanteissa, siirtymissä paikasta toiseen ja toimintatuokioissa. Jokaisella ryhmällä on viikoittain myös ohjattua liikuntaa. Peikkometsässä liikunnan suunnittelua ohjaa liikunnan vuosisuunnitelma, jonka mukaisesti lapsia liikutetaan perusliikuntataitojen parissa läpi koko vuoden.     

Liikuntakeskus Pajulahden mukaan tuleminen Peikkometsän arkeen näkyy vanhemmille positiivisena asiana. Osana liikunnanohjaajan opintoja opiskelijat opettavat lapsille uusia liikuntataitoja ja vinkkejä, sekä lisäävät päiväkodin arkiliikuntaa entisestään. Opiskelijat ovat haluttua seuraa kaikkien ryhmien lapsille ulkoiluissa, ja heidän perässään juokseekin useampi lapsi läpi koko ulkoilun. Vapaa-ajalle ajoittuva Peikkiksen Liikkakerho on mahtava lisä tähän kokonaisuuteen – on helppo tuoda lapsi harrastukseen tuttuun paikkaan, tuttujen ohjaajien pariin. Liikkakerho kokoontuu kerran viikossa ilta-aikaan Peikkiksen tiloissa. Kerhossa kaksi liikunnanohjaajaopiskelijaa liikuttaa kolmesta kuuteen vuotiaita innokkaita lapsia oman suunnitelman mukaisesti. Liikkakerhon toiminta tukee päiväkodin liikuntaa ja onkin kiva nähdä, miten mielellään lapset sinne vielä jaksavat tulla reippaan päiväkotipäivän jälkeenkin! 

Päiväkoti on parhaimmillaan saumatonta jatkumoa sille arjelle, mitä kotona eletään. Peikkometsän Liikuntapäiväkoti yhteistyössä Pajulahden kanssa tarjoaa juuri sellaisen vaihtoehdon kokonaisuudessaan, jota liikkuvat perheet arvostavat. Täältä kasvetaan kohti tervettä elämää, kaikki yhdessä!



KIRJOITTAJA
  • Hanna Hirvonen, Peikkometsän päiväkodin johtaja
  • Yhteistyössä Liikuntakeskus Pajulahden asiantuntijoiden kanssa




Kommentit